Pro gradut
Siivonen, Kristiina:Pannaan kivet kulmiin ja mitataan tontti kun keritään Maarian seurakunnan ja kunnan suhtautuminen Raunistulan esikaupunkialueeseen vuosina 1875-1939.
Pro gradu -tutkielma, 117 sivua, 7 liitesivua.
Suomen historia, 2006.
Olen pro gradu-työssäni tutkinut, miten Maarian seurakunnan ja kunnan päättäjät suhtautuivat esikaupungiksi muuttuvaan Raunistulaan ja sen asukkaihin vuosina 1875-1939, sekä muuttuiko suhtautuminen näiden vuosikymmenten aikana.
Seurakunta ja kunta loivat ne edellytykset, joissa kehittyvä Raunistula toimi. Osaltaan tähän vaikutti yhteiskunnassa kunakin aikana toiminut lainsäädäntö, jonka puitteissa näiden yhteisöjen päätöksentekijät toimiaan järjestelivät.
Aikaisempi tämän aiheen historiantutkimus on perustunut osin sille ajatukselle, että esikaupunkialueille jouduttiin muuttamaan. Samalla niihin kasautui yhteiskunnan huono-osaisin aines. Tällöin näkökulma on ollut kaupunkilähtöinen. Oman tutkimukseni lähtökohtana on ollut katsoa asiaa toisesta suunnasta, eli sen maalaiskunnan puolelta, johon esikaupunki kasvoi. Tämä uusi näkökulma on osaltaan rikkonut sitä mielikuvaa, joka Suomessa on ollut vallalla esikaupunkien elämän ja väestön suhteen.
Aineisto on kerätty useista eri lähteistä ja kohteena ovat pienyhteisöt, joten mikrohistoria on valikoitunut tutkimuksen työvälineeksi. Tutkimusmetodiksi tälle näkökulmalle on luontevasti tullut Carlo Ginzburgin johtolankametodi, joka on osoittautunut varsin hedelmälliseksi kokonaisuuden kannalta. Aineistosta on noussut monia pieniä asioita, jotka yhdessä selittävät suhtautumista Raunistulaan. Samalla tutkittavasta aineistosta on noussut esille uusia kysymyksiä, joihin olisi hyödyllistä saada vastauksia lisätutkimuksissa. Mikrohistoriallisen tarkastelun rinnalla olen pyrkinyt luomaan kuvaa myös niistä makrohistorian rakenteista, joita tutkimusajanjaksolla tapahtui yhteiskunnallisella tasolla.
Raunistula on avautunut lähteistä varsin monipuolisena esikaupunkialueena. Yhteisönä, jossa yhteiskunta näyttäytyi ja kehittyi pienoiskoossa eri aikakausina. Seurakunnallisesti taajaväkiset otettiin mukaan toimintaan ilman ennakkokäsityksiä. Rohkaisua tähän tuli jopa kirkon ylemmältä taholta. Kunnan puolella sen sijaan päättäjät joutuivat toimimaan ilman ylemmän tahon apua. Suhtautuminen taajaväkisiin tapahtui heillä rahan ja oman toimeentulon kautta, sillä tilallisista koottu kuntakokous näki esikaupunkiin muuttajat kuluina ja uhkana 1800-luvulla. Muutosta suhtautumisessa näkyy 1900-luvulle tultaessa, sillä tällöin myös esikaupungin valveutuneita otettiin mukaan vapaaehtoisen valtuuston toimintaan. Positiivisena yhteistyönä jatkunut suhtautuminen muuttui 1910-luvulla, sillä rankat esikaupungin työttömyyskaudet vaikuttivat kuntatalouden heikkenemiseen. Näillä oli oma vaikutuksensa siihen, että perimaarialaiset alkoivat nähdä alueelle asettuneet uudelleen uhkana koko kunnalle. Halu päästä koko esikaupungista eroon vauhdittamalla liitosta Turkuun alkoi vahvistua.
Tutkimuksessani on selvästi noussut esille se, että esikaupungeissa todella syntyi yhteiskuntaan jotain uutta. Jatkotutkimusta ajatellen valtion, kirkon, kaupungin, maalaiskunnan ja esikaupungin muodostamaa kokonaisuutta tulisi tutkia toisiaan täydentävinä rakenteina, ilman vastakkain asettelua.
Asiasanat: Suomi, Maaria, Raunistula, kirkko, kunnallistalous, historia, mikrohistoria