HISTORIAN SEMINAARIKIRJASTOJEN LAINAUSKÄYTÄNTÖ

Historian laitoksen henkilökunnan uudet tilat sijaitsevat Sirkkalan kasarmilla, vanhassa sotilassairaalassa, osoitteessa Kaivokatu 12.

Seminaarikirjastot eivät kuitenkaan siirry uusiin tiloihin, vaan jäävät vielä toistaiseksi Jusleniaan.

Suomen historia ja yleinen historia

Historian laitoksen muuttoon liittyen Suomen historian ja yleisen historian seminaarikirjaston lainauskäytännöt ovat 1.8.2006 alkaen seuraavanlaiset:

Pääsääntöisesti kirjoja lainataan edelleen yö- ja viikonloppulainoiksi. Poikkeuslainoja (korkeintaan kahdeksi viikoksi) voi kuitenkin pyytää kirjaston henkilökunnalta Juslenian lainauspisteessä. Jos tämänkin jälkeen tarvitsee vielä lainaamaansa kirjaa, niin opiskelijan tulee hankkia kirjallinen lainalupa omasta oppiaineesta toimistosihteeriltä, assistentilta tai esimerkiksi seminaarityön ohjaajalta. (Ei sähköpostitse!)

Suomen historian ja yleisen historian seminaarikirjastossa sijaitsevia kurssikirjoja ei edelleenkään lainata kuin yö- ja viikonloppulainoiksi. Tämä käytäntö on voimassa mm. sen takia, että osaa kurssikirjoista tarvitsevat myös esim. tentaattorit.

Suomen historian ja yleisen historian osalta seminaarikirjaston seuraavissa kirjastoluokissa sijaitsevat kirjat kuuluvat ns. käsikirjastoaineistoon ja näitä ei lainata talon ulkopuolelle:

  1. Hakemistot ja yleisteokset
  2. Bibliografiat
  3. Kartat
  4. Sanakirjat

    Ky Lähdeaineisto
    Kx Aikakauslehdet ja sarjat

Kulttuurihistoria

Kulttuurihistorian kirjasto siirtyy Juslenian kolmanteen kerrokseen (Henrikinkatu 2) , entisiin Suomen historian tiloihin. Kulttuurihistorian kirjojen osalta lainauskäytäntö pysyy entisellään. Kirjoissa on kuukauden laina-aika.

30.06.2011 09:45 Anna Lemberg