Julkaisut
Suomen kielen alalta tehtyjä tutkimuksia on julkaistu mm. sarjassa Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja (TYSYKL), joka oli suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen kaikkien oppiaineiden yhteinen julkaisusarja. Sarja on päättynyt suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen yhdistyttyä vuoden 2010 alusta osaksi kieli- ja käännöstieteiden laitosta. Sarjassa on kolmen vuosikymmenen kuluessa ilmestynyt kaikkiaan kahdeksankymmentä julkaisua: väitös-, juhla-, oppi- ja sanakirjoja, projektijulkaisuja ja muita tutkimuksia.
Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen pientöitä (SYKLI) on eripainossarja, jossa ilmestyi 76 vihkoa.
Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen yhdistyttyä suomi ja sen sukukielet -oppiaineeksi vuoden 2011 alusta on perustettu julkaisusarja Turun yliopiston suomen ja sen sukukielten oppiaineen julkaisuja (SUSUJULK).
Suomen kielen julkaisusarjoihin kuuluvat myös Opetuksen ja tutkimuksen apuneuvoja, jossa on ilmestynyt neljä julkaisua, sekä Wanhan suomen arkisto, jonka ensimmäinen osa ilmestyi kesällä 2008.
Oppiaineen nykyisiä ja aiempia, vielä saatavissa olevia julkaisuja, voi tilata osoitteella utushop (at) utu.fi, puh. +358(0)50 547 7992 tai suoraan verkkokaupasta https://utushop.utu.fi.