Tehtäväpankissa 16.1.2012

 

Tehtävä: Lauseopin arkiston murrekorpuksen hakusanoitus

 

1–2 harjoittelijaa

 

palkaton tehtäväpankkiharjoittelu

Hakuaika tammikuun loppuun asti.

 

Harjoittelun sisältö ja tavoite

Harjoittelijan tehtävänä on hakusanoittaa Lauseopin arkiston murrekorpuksen hakusanoittamattomia tiedostoja. Tehtävään kuuluu myös laatia lista murrekorpuksen hakusanoitukseen liittyvistä ongelmista sekä mahdollisesti esittää ehdotukset niiden ratkaisemiseksi (1–2 harjoittelijaa).

 

Harjoittelun vaiheet

Työn aluksi harjoittelija saa lyhyen atk-koulutuksen rakenteisesta tekstistä. Lisäksi harjoittelun aikana hänellä on mahdollisuus tutustua UNIX-käyttöjärjestelmän perusteisiin. Atk-koulutuksen jälkeen on itsenäinen työvaihe. Tehtävän etenemistä seurataan valmiiksi tulleiden korpustiedostojen tarkistuksissa sovittuina aikoina.

 

Harjoittelun työmäärä

Neljän opintopisteen harjoittelu edellyttää 100 tunnin aktiivista työpanosta erillisen tuntikirjanpidon mukaan sekä koko jaksoa koskevan raportin ja selostuksen laatimista yleisohjeen mukaan (n. 30 tuntia). Harjoittelujakso suoritetaan kevätlukukauden 2012 aikana (tähän ei lueta mukaan harjoitteluraportin eikä selostuksen kirjoittamista, joiden osalta noudatetaan harjoittelua koskevissa ohjeissa mainittua yleistä käytäntöä).

 

Harjoittelijaksi valitsemisen perusteet

Harjoittelijalta edellytetään

-    valmiita tai lähes valmiita suomen kielen aineopintoja

-    murrekurssin suorittamista vähintään hyvin tiedoin

-    kiinnostusta murretutkimukseen

-    kiinnostusta atk-korpuksiin.

Tehtävän suorittamisen kannalta on eduksi, jos hakijan kotimurre kuuluu savolaismurteisiin tai pohjalaismurteisiin.

 

Mikäli hakijoita tulee enemmän kuin tarvitaan, karsintaperusteena käytetään opintosuoritusten määrää ja laatua.

 

Harjoittelusta vastaava opettaja ja ohjaaja

 

Harjoittelun ohjauksesta vastaa tutkija Nobufumi Inaba.

 

 

 

15.02.2012 11:30 Kirsi-Maria Nummila