Uskontotiede Turun yliopistossa
Veikko Anttonen
Suomalainen uskontotiede on saanut erityispiirteensä sen tehtävän kautta, mikä uskonnon aihealueilla on ollut ns. kansallisten tieteiden piirissä. Kun muissa Pohjoismaissa uskontotiede vakiintui yliopistomaailmaan historiallisesti ja filologisesti painottuneena tieteenalana, jonka tutkimuskohteina olivat Vähän-Aasian ja Lähi-idän kirjallisiin lähteisiin perustuvat uskontoperinteet, Suomessa tieteenala kytkeytyi erottamattomasti kansallisten tieteiden ohjelmaan ja sen tavoitteeseen selvittää Suomen kielen ja kulttuurin kehitysvaiheet. Uskontohistorialliset kysymykset, joihin naapurimme sekä Skandinaviassa että Euroopassa hakivat vastauksia varhaisista kirjallisista lähteistä, kotoutettiin Suomeen ja kohdistettiin suullisen kansanperinteen aineistoihin. Uskonnon käsite oppialan nimessä ei ole niinkään viitannut teologisiin uskontoihin, vaan uskomuksiin, tapoihin ja rituaalisen käyttäytymisen muotoihin kansanomaisessa perinteessä. Suomessa uskonnontutkimus onkin kytkeytynyt läheisesti, lähes symbiottisesti folkloristiikkaan ja sen keskiössä olevaan perinteen käsitteeseen. Suomalais-ugrilaisten ja pohjoisten kansojen mytologioiden ja kansanuskon tutkimus muodostaa edelleen suomalaisen uskontotieteen vahvuusalueen. Kansallisen painotuksen ohella tieteenala kytkeytyy maailmanlaajuiseen uskontoantropologiseen tutkimukseen, jonka suomalainen uranuurtaja ja linjanluoja oli etnososiologi Edward Westermacrk.
Kansallisen ja kansainvälisen uskontoantropologisen tutkimuksen valtavuot kohtaavat Uno Holmberg-Harvan tutkijan- ja yliopisto-opettajan työssä. Toimiessaan sosiologian professorina vuosina 1926 - 1949 Harva ankkuroi uskontotieteen Turun yliopistoon. Suomen esihistoria, historiallisen ajan uskontoprosessit sekä ns. uudet uskonnolliset ja elämänkatsomukselliset liikkeet sekä suomalaisuuden tutkimus globalisoituvassa maailmassa muodostavat oppiaineen keskeisimmät painopistealat. Lisäksi etnografisen tutkimuksen kenttää on viime vuosikymmenien aikana avarrettu sekä Intiaan että Etelä-Amerikkaan.
Humanistisen tiedekunnan oppiaineena uskontotiede on ollut vuodesta 1963 lähtien. Aineen professuuri oli perustettaessa ns. yhdistelmävirka, jonka alaksi määriteltiin sekä vertaileva kansanrunoudentutkimus että uskontotiede. Oppiaineet saivat erillisen ja itsenäisen aseman vuonna 1970 ja ne liitettiin osaksi 1974 perustettua kulttuurien tutkimuksen laitosta. Ensimmäisen professorin, Lauri Hongon jäätyä eläkkeelle syksyllä 1996 humanistinen tiedekunta lakkautti uskontotieteen ja folkloristiikan yhdistelmäviran ja perusti uskontotieteen, erityisesti uskontoantropologian professorin viran, jonka opetusalana on uskontoantropologia ja -etnografia. Viranhaltija on FT Veikko Anttonen. Professorin lisäksi oppiaineessa on yp. lehtorin sekä kaksi määräaikaista (viiden vuoden) assistentin virkaa. Lisäksi uskontotieteessä on kahdeksan dosentin virkasuhdetta.