Professori Veikko Anttonen
Olen uskontotieteilijänä 1970-luvun kasvatti, vaikka ammatinvalinnan perusteet liittyvätkin 1960-luvun perintönä saatuun musiikki- ja populaarikulttuurin harrastukseeni ja habitukseeni. Uskontotieteen ja sosiaaliantropologian opettajieni vaikutuksesta veri veti tuolloin enemmän suomalais-ugrilaisten ja pohjoisten kansojen perinteisen kansanuskon kuin organisoituneiden uskontojen tai uusien uskonnollisten liikkeiden ja niiden kannattajien tutkimukseen. Valinnan peruste oli selvä: halusin ankkuroitua suomalaisen mytologian ja etnografisen kenttätyön tutkimustraditioista eriytyneen suomalaisen uskontotieteen kansalliseen traditioon. Kiinnostuin suomalaisen kulttuurin kansallisista juurista, mutta en niinkään ideologisista syistä kuin tavasta, jolla suomalaisuutta ryhdyttiin rakentamaan 1800-luvulla. Sosiaaliantropologian opinnot Helsingin yliopistossa samoin kuin toiminta 1980-luvun alussa Suomen Antropologisen Seuran sihteerinä loivat tarpeellisen teoreettisen jännitteen kansallisen ja kansainvälisen, kansanomaisen ja korkeakulttuurisen välille. Läpi akateemisen uran jatkunut pyrkimykseni teroittaa akateemisen uskontotieteen käsitteellisiä työkaluja nousee paljolti näiden perustavien vastakkainasettelujen pohjalta. Pyhän käsitettä luotaava väitöskirjani on paljolti synteesi niistä kysymyksistä ja teemoista, jotka ovat vaikuttaneet niin habitukseeni kuin ammatinvalintaani ja ammatinharjoittamisen sisältöön. Tieteelliset julkaisuni käsittelevät uskontotieteen oppihistoriaa ja uskonnon käsitteellistämisen ongelmia, pyhää tarkoittavien sanojen kieli- ja uskontohistoriaa ennen kaikkea eri asioiden pyhäksi luokittamisen logiikkaa kansanomaisessa miljöössä. Uskontohistorialliset ja -arkeologiset kysymykset ovat johtaneet tarkastelemaan myyttisten kertomusten ja niissä esiintyvien motiivien muodostumista osana asustushistoriaa ja paikallisyhteisöjen aluerajojen vetämisen logiikkaa.
Professorin vastuualueet:
- Perusopintojen kurssi "Uskontotieteen peruskäsitteet ja lähestymistavat" sekä aineopintojen kurssi "Uskontotieteen metodologia"
- Osa aineopintojen suorituksista
- Kaikki syventävien opintojen suoritukset
- Graduohjaus
- Jatko-opinnot
Yhteystiedot:
Vastaanotto torstaisin klo 12.30-13.30
Puh. 02-333 5241, 040-549 8918
S-posti: veikko.anttonen(at)utu.fi