Ilmoittautuminen tentteihin

Yleisen kirjallisuustieteen perusopintojen kaikki tentit suoritetaan taiteiden tutkimuksen laitostenteissä. Aine- ja syventävien opintojen tentit suoritetaan tiedekunnan tenttipäivinä. Tentteihin on ilmoittauduttava vähintään 10 päivää ennen kuulustelua joko NettiOpsun kautta tai jättämällä tenttikuori oppiaineen toimistoon virka-aikana. Koska tenttipäivä on yleensä perjantai, viimeinen ilmoittautumispäivä on edeltävän viikon tiistai. Myös postitse oppiaineen toimistoon lähetettyjen ilmoittautumisten on oltava perillä tuolloin.

Kukin opintojakso tentitään yhtenä kokonaisuutena. Mikäli opintojaksosta on suoritettu osa kurssina, asiasta on samoin kuulustelijan kanssa tehdyistä erillissopimuksista mainittava tentti-ilmoittautumisessa. Valinnaisista teoksista on sovittava hyvissä ajoin kuulustelijan kanssa. Ilmoittautumisessa on mainittava kaikki kuulusteluun luetut teokset ja artikkelit, pelkkä viittaus tutkintovaatimuksiin ei riitä. Jos teoksesta on luettu vain osa, merkitään luetut sivut ja ilmoitetaan lisätiedoissa, minkä kurssin suorittaminen on korvannut puuttuvan osan.

Varaudu tenttikirjojen luettavaksi hankkimiseen ajoissa. Kirjastoista ks. Uusille opiskelijoille -otsikon alta.

Ilmoittautuminen on mahdollista peruuttaa  viimeistään tenttiviikon maanantaina ottamalla yhteyttä esim. puhelimitse toimistoon tai kuulustelijaan.

 

 

Laitos- ja tiedekuntatenttien ajankohdat syyslukukaudella 2011

Perusopintojen opintojaksot suoritetaan pääsääntöisesti laitostenttipäivinä. Aine- ja syventävät opinnot suoritetaan tiedekuntatenttipäivinä.

 

Tiedekuntatentit klo 14.00–18.00

   perjantaina: 30.9., 28.10., 25.11., 16.12.  luentosaleissa IX, X

 

Laitostentit klo 14.00–17.00

Baltic Sea Region Studies, kotimainen kirjallisuus, mediatutkimus, musiikkitiede, sukupuolentutkimus, taidehistoria, yleinen kirjallisuustiede

    perjantaina: 9.9. luentosalissa Pub3

    perjantaina: 7.10. luentosaleissa X, I

    perjantaina: 11.11. luentosaleissa X, XXII

    perjantaina: 9.12. luentosaleissa IX, X

 

Laitos- ja tiedekuntatenttien ajankohdat kevätlukukaudella 2012

Perusopintojen opintojaksot suoritetaan pääsääntöisesti laitostenttipäivinä. Aine- ja syventävät opinnot suoritetaan tiedekuntatenttipäivinä.

 

Tiedekuntatentit klo 14.00–18.00

   perjantaina: 27.1., 24.2., 30.3., 27.4.  luentosaleissa IX, X

  keskiviikkona: 30.5. luentosaleissa IX, X

 

Laitostentit klo 14.00–17.00

Baltic Sea Region Studies, kotimainen kirjallisuus, mediatutkimus, musiikkitiede, sukupuolentutkimus, taidehistoria, yleinen kirjallisuustiede

    perjantaina: 20.1., 3.2., 2.3., 13.4., 4.5. luentosaleissa IX, X

 

Kesätentit

perjantaina 15.6. klo 10.00–14.00 luentosaleissa I, II, IX, X, XXII

perjantaina 17.8. klo 10.00–14.00 luentosaleissa I, II, IX, X, XXII

Kesätentteihin tulee ilmoittautua viimeistään torstaina 31.5. Elokuun kesätenttiin osallistuvan on ilmoittauduttava läsnäolevaksi syyslukukaudeksi 2012. Ilmoittautuminen on tehtävä ennen elokuun tenttiä.

 

  • Perusopintojen opintojaksot suoritetaan pääsääntöisesti laitostenttipäivinä.
  • Tiedekunnan tenttipäivinä suoritetaan kypsyysnäytteet sekä pääsääntöisesti aine- ja syventävät opinnot.
  • Kesätenteissä voi tenttiä kaikkien opintojen (perus-, aine- ja syventävät opinnot) opintojaksoja.
  • Laitos- ja tiedekuntakuulusteluihin ilmoittaudutaan ilmoittautumiskuorta käyttäen tai yliopiston NettiOpsu-palvelussa (ks. alla) viimeistään kymmenen (10) päivää ennen kuulustelua, eli viimeistään tenttiä edeltävän viikon tiistaina. Ilmoittautumiskuori palautetaan täytettynä oppiaineen käytävällä sijaitsevaan laatikkoon.
  • HuK- ja pro gradu -kypsyyskokeet tehdään aina tiedekunnan tenttipäivänä ja niihin ilmoittaudutaan ilmoittautumiskuorta käyttäen humanistisen tiedekunnan kansliaan viimeistään kymmenen (10) päivää ennen tenttiä, eli viimeistään tenttiä edeltävän viikon tiistaina.

 

NettiOpsu

  • NettiOpsua voivat käyttää kaikki Turun yliopiston kirjoilla olevat opiskelijat, joilla on voimassaoleva käyttäjätunnus ja sähköpostisalasana (käyttäjätunnus on sama jolla kirjaudutaan sähköpostiin).
  • NettiOpsussa voi sekä ilmoittautua tentteihin että peruuttaa ilmoittautumisensa sekä selata tentti-ilmoittautumistietojaan. NettiOpsun käyttömahdollisuudet opiskelijoille laajenevat koko ajan, eli jatkossa NettiOpsussa voi muuttaa osoitetietojaan yliopiston rekisteriin, selata opintosuorituksiaan, hoitaa ilmoittautumisasioita jne.
  • NettiOpsussa tentti-ilmoittautumisaika on sama kuin tiedekunnassa muutenkin eli 10 päivää ennen tenttiä. Sähköinen ilmoittautumisjärjestelmä sulkeutuu tenttiä edeltävänä tiistaina klo 23.59, eli käytännössä tenttiinilmoittautumisaika pitenee hieman.

Täytä tentittävien teosten tiedot huolella. Muista mainita myös mahdolliset erikoissopimukset sekä oletuslaajuuksista poikkeavat opintopistemäärät. Kesätenteissä on hyvä merkitä myös oletuksesta poikkeavat suoritustasot, siis kun tenttii esim. oletuksena aineopintotasoisia historiaosioita syventäviin opintoihin.

NettiOpsun käyttöohje löytyy täältä.

NettiOpsua koskeva palaute ja kysymykset osoitteeseen nettiopsu@utu.fi (tai yleisen kirjallisuustieteen toimistosihteerille, mikäli asia koskee oppiainetta tai yksittäistä opintosuoritusta, ei NettiOpsun käyttöä yleensä).

 

 

25.08.2011 14:15 Sanna Elden-Pehrsson