Torppa Konsanmäen rinteellä oli rakennettu samaan tapaan kuin muutkin Raunistulan alueelle. Maaseudulta muuttaneet jäivät tullin ulkopuolelle jossa maa oli halvempaa, yleensä vuokramaata. Torppa tehtiin omien piirustusten mukaan, useasti maaseudulta puretuista rakennuksista saaduilla hirsillä.

Pohjan pitäjästä Maariaan muutti joskus 1870 luvulla koneenkäyttäjä Gustaf Adolf Ramstedt, vaimonsa Edla Matildan kanssa. Ilmeisesti juuri Ramstedt rakensi kyseessä olevan torpan. Lapsikatras kasvoi niin että lapsiluku oli 9. Asuttiin keittiön, kamarin ja pienen vinttihuoneen torpassa pitkälle 1900 puolelle.

Perheen pää oli masinisti purjehtien maailman meriä. Kotona Edla hoiti ja kasvatti pesuettaan kurissa ja nuhteessa.

Varallisuutta ei perheessä liiemmälti ollut, mutta siitä huolimatta pidettiin koulutusta hyvin tärkeänä, niinpä kaksi pojista sai valkolakkinsa Turun ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta. Kaksi muutakin kävi samaa koulua, mutta ei loppuun asti.

Perheestä lähti maailmalle eteviä jälkeläisiä, vanhimmasta pojasta Gustaf Johanista tuli tutkimusmatkaaja, monien kielien taitaja, jopa Japanin kielen hän hallitsi niin että diplomaattina ollessaan hän keskusteli Japanin keisarin kanssa.

Mainittakoon hänen teoksensa: Seitsemän retkeä itään. 1944.ja Lähettiläänä Nipponissa 1950.
 

Ehkä kuitenkin kuplettien kuningas Gustaf Johannes Rafael, joka syntyi perheen toiseksi nuorempana 14.6. 1888 Raunistulan torpassa, on kansan keskuudessa se tunnetuin Ramstedt.

Reino Hieviseppä mainitsee kirjassaan : Hupilaulun taitajia: Rafu oli herrasmies laulaja, asultaan aina tiptop, krysanteemi napinlävessä. Carmia äänessä ja ilonpilke silmäkulmassa...Alfred Tannerin kanssa he esiintyivät. Tanner oli vekkuli ja letkeä humoristi, Rafu kultivoitu ja elegantti. Rafun käsialaa ovat monet nykypäiväänkin säilyneet laulelmat, kuten Rosvo Roope.

Ramstedtin tytär Augusta Mathilda oli opettajan Kökarissa. Hän toimitti erikoislahjakkaan pojan Turkuun opiskelemaan. Nuorella kielten tutkijalla Gustaf Johanilla oli halu auttaa, mutta kun hän ei rahallisesti siihen pystynyt, hankki varakkaita ystäviään apuun. . Poika oli Erik Jorpes, syntynyt 15.7.1894 Kökarissa. Hän pääsi Raunistulan torppaan asumaan. Täällä hän asuikin koko koulunkäyntinsä ajan eli vuoteen 1914. Turusta hän siirtyi Helsinkiin , ja tukijoittensa avulla sai jatkaa kouluaan lääketieteellisessä tiedekunnassa, ja valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1917.

Noiden levottomien vuosien oloissa Erik siirtyi Ruotsiin. Siellä tutkijan työssään hän keksi hepariinin. Itse asiassa se oli jo keksitty, mutta Jorpes keksi tien sen hyväksi käyttöön. Aikanaan tiedemiehet ja lääkärit eri puolilla maailmaa tulivat vakuuttuneiksi että hepariini todella ehkäisi veren maksoittumista, auttoi veritulppa tapauksissa ja oli erinomainen apu leikkauksissa. Toisen maailmansodan aikana tapahtui hepariinin todellinen läpimurto. Lukemattomat haavoittuneet saivat avun ja jäivät henkiin. Erik Jorpes olikin vahvana ehdokkaana kun lääketieteen Nobel-palkintoa jaettiin vuonna 1945. Mutta samana vuonna oli ehdolla myös penisilliinin keksijät Fleming, Florey ja Chain. He saivat Nobelin.
 

Eero Roine syntyi Turussa 10.2. 1904 Johan ja Emmi Roineen perheeseen. Kaskenkadulla eli "tois pual`jokke" oli Roineen suutarin verstas. Eero kokeili monenlaista ammattia mm. myymälänhoitajan, mutta harrastelija teatteri veti puoleensa. Ja kun oli mahdollista monellakin näyttämöllä esiintyä Nummenmäki, Tarmo ja Maarian vpk:n näyttämöt tulivat tutuiksi. Mutta kun kiinnitys Työväen Teatteriin tuli Roine siirtyi ammattilaiseksi.

Syksyllä 1927 Työväen Teatterin avustajaksi tuli hienokäytöksinen räätälintytär Sylvi Raunio Raunistulasta. Sylvin molemmat vanhemmat olivat innokkaita seuranäyttämöihmisiä Maarian VPK:ssa. Isä Antti lykkäsi talvisin potkukelkalla lähes joka pyhä Sylviä ja hänen sisartaan seuraamaan, miten hän ja äiti Amanda os. Vahtonen näyttelivät suuriakin rooleja. Eno Santeri Vahtonen ja tämän vaimo Fanni ja myöhemmin Kaarina tytär näyttelivät samoin Kaarinan mies Emil Saarinen.
 

Niin siellä Työväen Teatterissa Sylvi ja Eero alkoivat katsella toisiaan sillä silmällä. Eero alkoi saatella Sylviä, rohkeasti kuuluisan Raunistulan perukoille asti. rakkaus roihusi, ja Eero tarjosi Sylville sormusta, mutta Sylvi halusi" jarrutella" Eeron intoa, sillä hyvänä tanssijana Sylvi halusi kulkea kaikenlaisissa "mööteissä" VPK:n ja työväenyhdistyksen naamiaisissa ja iltamissa. Vuoden mietittyään Sylvi suostui kihlaukseen, eikä katunut kauppoja. Leppoisan ja kiltin miehen matkassa oli hyvä kulkea elämän tietä. Lapsia syntyi neljä, joista vanhemmat Olavi ja Eila Raunistulassa asuttaessa

Perhe siirtyi Tampereelle, siellä perhe kasvoi ja tuotti uusia taiteilijoita, eteviä ja karismaattisia, meidän kaikkien tuntemia ja ihailemia. Eero sai näytellä monet upeat roolit Tampereella, mutta mielellään hän tuli Turkuun kun Samppalinnan kesäteatterissa häntä tarvittiin. Silloin he aina asettuivat Sylvin lapsuuden kotiin Raunistulaan. Niin myös kesällä 1966, kun harjoiteltiin Leena Härmän näytelmää:" Täysi tusina Toivosia".

Eerolla oli jo useampaan otteeseen ollut sydänoireita, niiden vuoksi sairaalassakin tutkimuksissa. Härmän harjoitukset olivat hyvässä vauhdissa ,ja lippuja kyseltiin. Ilmat suosivat, ja Eero kiikutteli harjoitusten jälkeen Raunistulassa pihakeinussa.

Kesäkuun 8. päivän iltana hän huokaisi tyytyväisenä: "Kyllä täällä on sitten mukava olla".  Yöllä hän tunsi olonsa erittäin huonoksi. "Käyn tuolla pihan perällä, jos vaikka helpottaisi."Kun miestä ei alkanut kuulua takaisin, Sylvi lähti katsomaan ---ja siellä Eero makasi käymälän lattialla sydänkohtauksen saaneena. Noutaja oli käynyt.

Eero haudattiin Vatialan hautausmaalle , mäntyjen keskelle. Haudalle laskivat seppeleen muiden mukana virkapukuun pukeutuneet Tampereen taksiautoilijat.  Se oli hyvin vaikuttava ja liikuttava hetki, Veikko Sinisalo kertoi, " Työnantajan muistoa kunnioittaen," olisi Eero kukaties sanonut.
 

Eero käytti tunnetusti paljon taxia.