|
Ryijy on vanha käyttötekstiili.
Aikoinaan sitä käytettiin makuu – ja matkapeitteenä. Joskus ryijy on
ollut ylellisyysesine. Uuden nousukauden ryijy koki 50-luvulla.
Siihen aikaan myös meille hankittiin ryijy - aika erikoisella
tavalla ja pitkän prosessin tuloksena.
Ryijymme tarinaa voi lähestyä
monesta näkökulmasta. Se symbolisoi naisen asemaa
tekstiiliteollisuudessa sodan jälkeisessä Suomessa. Se kertoo
monenlaisista käytännön ratkaisuista elämän arjessa. Kun aloitin
kansakoulun marraskuussa 1944, olin jo tottunut siihen, että äitini
lähti töihin Turun Verkatehtaalle. Naisten oli helppo päästä sinne
töihin, kun tekstiilituotteiden kysyntä kasvoi. Muistan, että äitini
teki työtä jopa kolmessa vuorossa. Aina tulossa tai menossa työhön!
Usein kotona ei ollut ketään, kun isäkin teki pitkää päivää. Joskus
menin odottamaan äitiä tehtaan portille. Silmä tarkkana etsin äitiä
portista ulos työntyvien naisten joukosta. Portin ulkopuolella oli
muitakin lapsia äitiään odottamassa. Toisinaan jatkettiin matkaa
kauppoihin ja saatoin saada uuden takin tai kengät. |
|
| Äitini hoiti tehtaalla kehruukonetta. Hän joutui käsittelemään raakaa villamateriaalia. Houkutus, ottaa vähän itsellekin oli suuri. Naiset olivat myös nokkelia ja kekseliäitä. Työpäivän kuluessa he piilottivat villatupon kotiin vietäväksi. Kiellettyähän se oli, mutta niin yleistä. Valvovat mestaritkaan eivät tehneet numeroa siitä, mitä näkivät. Serkkuni oli myös työssä tehtaalla. Hän kertoi, että jotkut naiset avoimesti ruokatunnilla kutoivat puseroa tai sukka, jossa toinen mukana kulkeva lanka oli peräisin tehtaalta. | |
|
Jotkut työläiset olivat liian
rohkeita ja villahävikki huomattiin. Tehtaan portilla ruvettiin
pitämään tarkastuksia. Kun valo syttyi työtekijän kohdalle, hänet
tutkittiin. Äidilläni oli tapana kuljettaa
villatuppoja rintaliiveissään. Siitä ei voinut jäädä kiinni, koska
ruumiintarkastuksia ei tehty. Äidin tuoma päivittäinen villamäärä
oli mitätön, mutta ehkä siinä oli keräilyn vimmaa, uhmaa ja pientä
jännitystäkin. Viikkojen, kuukausien ja vuosienkin aikana villasäkki
talomme vinnillä kasvoi. Villa oli etupäässä valkoista, mutta
joukossa oli myös mustaa. Minä en säkkiin saanut koskea, saati ottaa
villaa leikkiin. Asiasta ei myöskään saanut puhua kenellekään. Siksi
kai se on salaisuutena jäänyt niin hyvin mieleen. |
 |
|
Vinnillä olevat villat odottivat sopivaa tekemisen hetkeä. Meillä oli äidin puolelta sukulaisia Karunassa. Talon emäntä oli taitava käsityöihminen ja kutoja. Äitini ihaili hänen taitojaan. Se oli aikaa, jolloin ryijyt tulivat uudelleen muotiin. Äitini katseli erilaisia mallivaihtoehtoja. Muistan, että ryijy sai nimekseen “ Musta tulppaani”. Ehkä se on muistipohjalta kopioitu. Ollessani vierailulla, näin miten vaivalloista ryijyn tekeminen kangaspuissa oli. Kutoa yhtä aikaa pohja ja solmia nukka. Villat oli ensin kehrättävä langoiksi, sitten ne oli värjättävä. Tädilläni oli taito värjätä kasviväreillä. Hän löysi värisävyt, jotka sopivat yhteen. Miten hän aikoinaan värit kiinnitti, herättää edelleen ihailua. Ajan patina ei ole juurikaan vaikuttanut 56 vuotta vanhaan ryijyyn. Toivottavasti lasteni perheet ymmärtävät ryijyn arvon ajan kuvauksena eivätkä hylkää sitä.
Soile Saija
|
|