Raunistulan Sanomat 1/2006

Kansanelämä

Taisto Aho

 

Paikallislehti Turkulaisen toimitaja Leena Pitkänen haastatteli näyttelijä Taisto Ahoa v.2001 Otteita siitä.

 

Näkemiin Honolulu.


Murtomaantie 16 oli ennen ilojen talo Rehevät naiset kurkkivat puolipukeissaan ikkunoista ,ja eteisessä myytiin pimeitä pirtupulloja Iloiset naiset olivat poissa kun minä muutin 50-luvulla talon pihamökkiin. Mutta pimeää viinaa ostin joskus, sitä myytiin melkein joka torpassa täällä. Raunistulalla oli turhaan huono maine, jokikinen Raunistulalainen kävi työssä. Täällä olikin työpaikkoja vaikka kuinka paljon, oli Kulmalan meijeri, turkismuokkaamo, kymmeniä kauppoja.

 

Leipuri Kastu päästeli aamuisin aarioitaan kadun päässä olevasta leipomosta. Hänestähän tuli sittemmin oopperalaulaja ihan Keski- Eurooppaa myöten. Kadun kulmassa oli Tarmola josta sai kahvipaketista halkoihin, lauantaimakkarasta kaasupulloon. Lisäksi oli kemikalio, kaksi parturia, räätäli, suutari ja kaiken kukkuraksi iltamapaikka Tarmon Talo.
 

Nyt Honolulun ikkunat katsovat sokeina hiekkaiselle Murtomaantielle. Ennen sähkölamput heittivät keinuvaa valoaan tielle ja läskikastike tirisi pannussa. Honolulun sisäpihalla istui iltaa pienoisparlamentti ja Hullu Tomi soitti kitaralla Raunistula bluesia. Ratsupoliisit kävivät pihan vesipostilla juottamassa hevosiaan, ja toivottelivat meille hyvää jatkoa. Kerran porukka osti pimeän pullon romaninaiselta. Sisältö osoittautui teeksi. Kauan puhuttiin Romani-viskistä. Honolulun kahdeksassa vuokra-asunnossa asuvat naiset eivät minun aikanani olleet alan naisia, mutta heitäkin kulmilla kyllä kävi.

 

Lonttistan Ingan viisi vakinaista heittivät Helsingin hälyttäminä jopa ministeritason keikkaa, ja Inga itse hoiti alan ulkoalueen Ruskon tienhaarassa. Inga meni pikkutunneilla Börssiin noutamaan tytöiltä osuuksiaan, portsari haki vaateharjan. Harjaan vähän takin selkäpuolta, siellä on jäkälää, hän sanoi kohteliaasti. Kun Turun Pieni Teatteri myöhemmin esitti revyyssään kupletin Lonttistentien Ingasta, hän kävi tyttöineen sen katsomassa.

- Olipa laimeaa, Inga kommentoi.
 

Nyt 2006, kun tätä kirjoitetaan, on Honolulu purettu. Se jää muistikuvana niille, jotka sen ajan ovet eläneet. Muille se on legenda.

 

Mynämäelta Turkuun muuttanut näyttelijä Taisto Aho asui pitkään Raunistulassa, ja viihtyi mainiosti. Kertoo niiden aikojen ollen hänelle niitä parhaita. Tarmossa hän maalasi teatterissa kulisseja näyttelemisen lisäksi. Tauluja Taistolta syntyi omiin näyttelyihin, lisäksi monet teatterin alat hän koki, kuten Suomi filmit, kesäteatterit, Tv filmatisoinnit, viimeisimpänä Hovimäki sarjassa vanha hovimestari, jonka puheessa kalskahti mukavasti turkulaisuus. Yksi Taiston Turun kaupungin teatterissa esittämä rooli Klaara ja hänen Vihtorinsa sisäkkö oli varmasti monen mielestä yksi hänen parhaimmistaan. Siitä napattu lause: "Kyll niim pal kärssii saa!" oli kauan muidenkin käytössä.

 
Sirkka Rantanen ja Taisto Aho