Tommie Mansfield syntyi 4.4.1940 ja lähti pois luotamme 20.7.1981.Vain läheisimmät tiesivät hänen oikean nimensä Pekka Nurmi. Pekan lapsuudenkoti oli Tikkumäessä sen korkeimmalla paikalla. Aktiivisina keikkavuosina hänellä oli majapaikka Nummenmäellä. Kun työt vähenivät hän palasi Tikkumäkeen. Hänellä oli siellä muutaman neliön vinttihuone. Avara ikkunanäkymä korvasi osittain aineelliset puutteet. Sieltä näkyi Turku Tuomiokirkkoineen ja mäkineen.
Pekan lapsuus kulki vähän eri reittejä kuin meidän tavallisten lasten. Hänellä oli ikään kuin oma sisäinen ohjelmansa, jota hän kuunteli. Perheessä oli kaksi muutakin lasta, Pekkaa muutaman vuoden vanhemmat kaksoset, Matti ja Hanna. Oli sota-aika ja vanhemmat tekivät päätöksen antaa kaksoset sotalapsiksi Ruotsiin. Pekka sai jäädä ainokaiseksi kotiin, mikä oli erikoisen lapsen kannalta hyvä asia. Nykytiedon valossa Pekka oli autistinen lapsi, mutta 1940-luvulla tästä oireyhtymästä ei tiedetty juuri mitään eikä ainakaan ollut hoitokeinoja. Isä yritti lähestyä Pekkaa rauhallisella ymmärtämyksellä. Äidin keinot olivat kovaotteisempia. Isänäiti Hiltu piti Pekkaa paljon luonaan.
Pekan isä oli viulisti. Kesäisin kuulimme hänen soittavan Samppalinnassa. Aurakadun Phenixsissä istuvat muistavat hänet tunnelman luojana. Musiikki asui myös Pekan päässä. Pikkupoikana hän sai isältä mandoliinin ja sitä hän innolla rämpytteli. Pekka menetti isänsä varhain. Mielen täytti suuri tyhjyys. Musiikillista esikuvaa ei enää ollut. Äiti meni uudelleen naimisiin.
Persoonallisena poikkeusihmisenä kaikki tunsivat Pekan Tikkumäessä Raunistulaa myöten. Kaikilla oli myös omat mielipiteet ja selitykset Pekan käyttäytymisestä. Pekan itsekseen puhuminen herätti ihmetystä ja hilpeyttä. Levottomuus ja arvaamattomuus myös pelkoa. Milloin Pekka viillätti tukka hulmuten polkupyörällä milloin pompotteli jalkapalloa kulkiessaan. Pekka sai Ruotsista käsin tavaroita, joita meillä muilla lapsilla ei ollut. Asuinalueena Tikkumäki oli avoin, ystävällinen ja hyväksyvä pojalle, joka ei rajoja ja sääntöjä ymmärtänyt. Siihen aikaan ihmiset puuhastelevat kaikenlaista pihapiirissä. Pilkottiin puita, vedenhakumatkalla vaihdettiin kuulumiset, istuskeltiin ulkona, piipahdettiin viemään naapuriin viimeiset juorut. Pekkakin liikkui siellä sun täällä. Poikkesi sisään. Hän oli erikoisen kiinnostunut ihmisten kotona olevista puutyökaluista. “Annaks sä tän mull, ku sä kualet?”, pyyteli Pekka. “Mist mä sen tiärän, millo mä kualen” “Ilmota mull,ku sä oikkein kipiäks tuut.” Toinenkin erikoinen piirre Pekasta on jäänyt mieleeni. Hän kiinnitti usein huomiota ihmisten hiuksiin, niiden tuuheuteen, paksuuteen tai hiuksettomuuteen. Hän halusi kosketella ja silitellä niitä. Jos hän näki kaljupäisen miehen, hän kysyi:” Anna mä koitan, onks sun pääs kova?” Pekalla oli myös pakonomainen tapa ahdistuneena hakata päätään seinään. Pekka oli näkyvä, mutta ulkopuolinen. En muista hänen koskaan osallistuneen meidän lasten yhteisiin leikkeihin.
Lähinaapurissa asuva Pontus tajusi Pekan olemuksen. Pontus oli vähän viinaan menevä vanhapoika, mutta hyvin lapsiystävällinen. Hän antoi Pekan käyttöön vajan, jossa oli höyläpenkki ja puutyökaluja. Pekka oli niin innoissaan, että ryhtyi rakentamaan Pontukselle viulua. Hänen ajatuksenaan oli, että he voisivat musisoida yhdessä. Pekan into ei tarttunut Pontukseen
Vuodet kuluivat. Pekka sai mainetta omaperäisenä kitaristina sekä kitaroiden rakentajana ja korjaajana. Nimi oli muuttunut Tommie Mansfieldiksi. Monet huippukitaristit korjauttivat kitaroitaan Tommiella. Kerrotaan, että Jussi Raittinen osti Amerikasta Fender-kitaran ja toi sen Tommielle viritettäväksi. Hän sai sellaisenkin kitaran keikkakuntoon, joka oli jo tuomittu hylättäväksi. Soitin-Laineella oli työssä myyjänä Heikki Huhtanen. Tikkumäessä asuneena hän tunsi Tommien taidot ja ohjasi kitaristeja korjauttamaan pelinsä Tommiella. Tommie oli tarkka kitaran kielten laadun suhteen. Kun Turun musiikkiliikkeistä ei löytynyt erästä huippumerkkiä, jota hän tarvitsi, kävi hän polkupyörällä hakemassa kielet Tampereelta saakka. Tommie Mansfieldin nimen käyttäminen osoitti kuinka syvästi hän oli samaistunut amerikkalaisuuteen. Hänen sisarensa Hanna oli avioitunut lentäjän kanssa ja muuttanut Amerikkaan. Tommienkin suuri haave oli päästä Jenkkeihin. Asenne “Meillä kotona Texasissa.” oli hyvin vahva. Omaan tekemäänsä sähkökitaraan hän oli katsonut mallin elokuvasta, jossa on mukana Bill Haley.
Tommien käyttäytymistä oli aika vaikea ennakoida. Kerran hän tuurasi erään turkulaisen tanssiyhtyeen kitaristia. Alkuilta meni hyvin perinteisen tanssimusiikin tahdissa, mutta kesken jonkun hitaan kappaleen Tomi oli hypännyt penkille ja alkanut improvisoiden vetää väliin rockia. Arvata saattaa, miten tunnelma salissa muuttui. Kerran taas Raunistulassa Honolulun sisäpihalla kokoontui iltaisin “pienoisparlamentti”. Paikalle saapui myös fillarilla lännen mies bootseissaan ja stetsonissaan, otti kitaransa pyörän tarakalta ja kuulutti:” Nyt seuraa Raunistula-Blues.” Oli siinä tyyliä!
Tommie Mansfieldin aktiivisin keikkakausi ajoittui vuosiin 1969-1971. Hän soitti turkulaisissa yhtyeissä Information ja Uudenmaankatu 15. Keikkoja oli jopa neljäkin viikossa. Lohjalla hänellä oli Maris Band, jossa oli mukana lohjalaisia ja helsinkiläisiä soittajia. Lännenmiehen virallista vinyyliä on jälkipolville jäänyt vain yksi. Vuonna 1972 julkaistiin Tommie Mansfield with Jussi Raittinen. Tällä levyllä on perinteistä country & westerniä ja perusrokkeja. Tätä nykyä tämä lp on äärimmäinen harvinaisuus ja maksaa divarissa monta kymmentä euroa. Tommie soittaa myös eräällä Jukka Alihangan lp:llä. Kantri oli Tommie Mansfieldin suuri rakkaus. Hän ihaili yli kaiken amerikkalaista steel-kitaristi Lloyd Greeniä.
Jo 50-luvun lopulla hän soitteli iskelmämusiikkia Kai Lindin ja Jaakko Salon kanssa. Tämä soittajalegenda näkyi aina myös Ruisrockissa. Kun tilaisuus tuli ja siltä näytti, Tommie valtasi lavan itselleen muilta esiintyjiltä. Hän saavutti sellaisen hurmion, että muut esiintyjät saivat odottaa tuskaisena vuoroaan. New Musical Express-viikkolehdessä oli 70-luvulla eräässä numerossa reportaasi Ruisrockista. Siinä kerrottiin, että artistien joukossa esiintyi myös suomalainen kitaristi nimeltä Tommie Mansfield. Hän sai siis kansainvälistäkin huomiota. Lehden levikki oli 6-7 miljoonaa.
Viimeisinä vuosinaan Tommiella oli vähän keikkoja. Hän kärsi siitä. Hän oli parhaimmillaan silloin, kun oli töitä. Osittain tämä johtui siitä, että esim. Jussi Raittinen oli ruvennut trubaduuriksi eikä enää tarvinnut Tommieta. Myös hänen fyysinen kuntonsakin oli päässyt rapistumaan. Hän ei aina jaksanut lähteä sovituille keikoille. Hän valitti sydänvaivoja. Lännenmies sanoi käyttävänsä lääkkeeksi amerikkalaista whiskyä. Loven studiossa istui kerran hiljaisen oloinen Tommie syömässä eväitään. Eväsleipänsä tämä Suomen viimeinen aito Lännen mies kaivoi repustaan ja voiteli ne Koskenlaskijalla vyöllä roikkuvasta tupesta vetäisemällään puukolla erittäin kätevästi. Puukko oli kauhavalainen ja veriuralla varustettu. Tommie ei lännen sankarin malliin suostunut arkajaloille vaihtamaan sanakaan.
Tommie vietti yksinkertaista, aineellisesti vaatimatonta ja niukkaa elämää. Pieneen vinttihuoneeseen johtivat jyrkät portaat. Vesi oli kannettava sisään ja ulos. Huussi oli pihan perällä. Tommien mamma asui Patterihaassa. Hänen luonaan Tommie kävi silloin tällöin syömässä kunnon aterian ja siistiytymässä. Yhteiskunnalta Tommie otti vastaan vain peruskansaneläkkeen. Muuta tukea hän ei halunnut. Myös monet muut elämänalueet olivat häneltä pois suljetut. Luonteeltaan ehdottomana hän ei sortunut tupakkaan, viinan tai naisiin, vaikka nämä alueet usein kuuluivat musiikkipiireihin. Hänellä ei ollut taitoja löytää itselleen lähi-ihmistä, jolle olisi voinut kertoa, että nyt kaikki ei ole hyvin, ja hän olisi tarvinnut apua. Tommie Mansfieldin ainoat seuralaiset olivat kitarat ja niiden soinnissa hän elää edelleen. Turkulaisilta itseltään hän ei juuri arvostusta saanut. Arvostelijoilta kyllä riitti. Tommien hautakivessä oleva kitara kertoo jälkipolville yläkerran orkesteriin siirtyneestä soittajalegendasta.
Tommie Mansfieldille on omistettu Nääsvillen Veljesten albumi Kaunis suvipäivä maalla. Siinä Tomin tarina aukenee liikuttavalla tavalla.
Tomi (san. ja säv. K.Purssila) 1. Häntä hulluna pidettiin molemmillla puolen jokke vanhan fillarin polkimilla buutsit jalassaan nukkavieru vihreä takki tarakalla kitarapussi mies matkalla Teksasiin aito soundi korvissaan Jotkut sano "Se on Suomen paras" jotkut sano: "Se on joskus OK" hän itse sanoi että kitara on hyvä ja sen merkki on OTK - omatekoinen Bill Haleyn kitaristin Franny Beecherin mukaan oli tehnyt sen elokuvasta malli ja tyyli ja se meno oli melkoinen CHORUS: Tule sisään Tomi vedä soolo Tomi soita vielä kerran Johnny B. Goode Me tavalliset sua mielellämme kuunnellaan Väännä lujemmalle kerro maailmalle ei tästä buugista loppua tuu on tänään lauantai ja sinuakin tarvitaan 2. Vanhan kaupungin laidalla mökki vanha viltti ikkunassa lattialla vuoden Aku Ankat ja kuukauden Hesarit oven pielessä kahdet buutsit huonommilla huussissa käytiin paremmissa korko ja kärki oikea Nääsvillen Hellan perällä kitarankieliä työkaluja, virityssarjoja takaseinällä kitaroita lainassa Nonon ja Albertin (Nono Söderberg ja Albert Järvinen oli tunnettuja rock-kitarasankareita) mökin isäntä on tarkka mies ei niihin koskettu likaisin sormin ja keikkapäivänä aina hän vaihtoi suikkansa Stetsoniin CHORUS 3. Iltamyöhä, heinäkuu kesä lämmin kuin lapsuuden oven läpi voi kuulla tuon hyminän rytmikkään hämärässä on tumma sointu kädet hellästi poimii sen pää kitaran kanteen nojaa luomin suljetuin Hän on jossain kaukana täältä hän on lähempänä itseään hän on jossain missä ei kukaan ole häntä nähnytkään hän on valmis, kaikki on hyvin vielä oikaisee stetsonin esiin astuu verho kun avautuu CHORUS Tule sisään Tomi vedä solo Tomi soita vielä kerran Johnny B. Goode me tavalliset sua mielellämme kuunnellaan väännä lujemmalle kerro maailmalle ei tästä buugista loppua tuu on tänään lauantai ja sinuakin tarvitaan
Pekka Nurmea olen muistellut yhdessä Laila Joutsion, Ulla Saaren, Juhani Tykkyläisen, Tapani Raillen ja Kari Purssilan kanssa. Lämpimät kiitokset heille. Memories of Tommie Mansfield/ Jorma Kankare Soile Saija

Tommie Mansfield

Rock-musiikin suuri tuntematon

Tomi