Raunistulan housukaartilaisista ilmestyy kirja syksyllä 2006

Suomen Sotahistoriallinen Seura myönsi vuoden 2005 pro gradu -tutkielmapalkinnon FM Anu Hakalalle hänen Suomen historian alaan kuuluvasta tutkimuksestaan Housukaartilaiset eivät tyytyneet. Maarian punakaartin naiskomppania Suomen sisällissodassa (130 s., 2 liites.). Anu Hakala on laatinut työnsä pohjalta tutkimusartikkelin, joka ilmestyi Sotahistoriallisen Aikakauskirjan numerossa 24/2005.

Like Kustannus Oy julkaisee syksyllä 2006 Anu Hakalan kirjan Housukaartilaiset -  Maarian punakaartin naiskomppania Suomen sisällissodassa, jossa seurataan 50 raunistulalaisen naisen vaiheita sisällissodassa ja pohditaan, miksi tavalliset työläisnaiset jättivät työnsä ja kotinsa ja ryhtyivät sotilaiksi. Raunistulalaista naissotilaista on liikkunut perimätietona hurjia juttuja. He ottivat kiihkeästi osaa rintamataisteluihin, ja joutuivat myös kokemaan kovia tappiollisissa taisteluissa.

Uusi gradu-tutkimus Raunistulan historiasta

Turun yliopiston Suomen historian oppiaineessa on hyväksytty Kristiina Siivosen pro gradu-tutkielma ”Pannaan kivet kulmiin ja mitataan tontti kun keritään” Maarian seurakunnan ja kunnan suhtautuminen Raunistulan esikaupunkialueeseen vuosina 1875-1939 (2006). Kyseessä on jo kolmas Raunistulan sähköistäminen projektiin liittyvä pro gradu-työ.

Tutkimuksessaan Kristiina Siivonen tarkastelee 1800-luvun lopulla syntynyttä ns. esikaupunkiprobleemaa uudesta, erittäin vähän tutkitusta, näkökulmasta: miten maalaiskunnassa, jonka alueelle esikaupunki syntyi, suhtauduttiin esikaupunkien asukkaisiin ja alueiden sosiaalisiin ongelmiin? Tähän saakka on ollut vallalla käsitys, että nämä asiat olivat maalaispitäjien päättäjille täysin vieraita ja että he eivät saaneet juuri minkäänlaista kosketusta esikaupunkiväestöön, joka kävi töissä kaupungissa.

Kristiina Siivonen perustaa työnsä toisaalta seurakunnan ja toisaalta maalaiskunnan aineistoihin, jotka tarjoavat edellytyksiä aikaisempaa vivahteikkaammalle kuvalle. Hän osoittaa ensinnäkin sen, että seurakunnan ja kunnan välillä oli eroja suhtautumisessa raunistulalaisiin ja toimintaan heidän keskuudessaan. Seurakunta hyväksyi esikaupunkilaiset joukkoonsa nopeammin kuin tilallisten hallitsema Maarian kunta. Siivonen tuo toiseksi esiin sen, että maarialaisen talollisväestön välillä oli erilaisia suhtautumistapoja esikaupunkilaisiin: toisille alue oli uhka ja toisille mahdollisuus. Kolmanneksi hän pystyy erottamaan kunnan ja esikaupungin suhteesta erilaisia mielenkiintoisia vaiheita, lähentymisen ja etääntymisen prosesseja, ja löytämään niille myös selityksiä.

Kristiina Siivonen luopuu perinteisestä kaupunkilähtöisestä tarkastelusta ja tuo esiin niiden ihmisten äänen, jotka olivat lakien mukaan vastuussa alueesta. Näiltä osin hän täydentää erinomaisesti Tauno Perälän uraauurtavassa tutkimuksessa Turun esikaupungit ja niiden aiheuttamat probleemat ensimmäiseen maailmansotaan mennessä (1951) esittämiä tulkintoja ja tietoja.

Siivonen ei keskity niinkään – kuten yleisesti on tehty – Raunistulan sosiaalisiin, taloudellisiin, poliittisiin ja moraalisiin ongelmiin, vaan painottaa toisaalta raunistulalaisten omien järjestöjen merkitystä ja toisaalta kunnan ja seurakunnan tarjoamia mahdollisuuksia parantaa esikaupungin ja sen asujaimiston oloja.

Tutkimukseen sisältyy uutta tietoa esimerkiksi Raunistulan taajaväkisen yhdyskunnan ja Maarian kunnanvaltuuston välisestä suhteesta: vaikuttamisen kanavien monimuotoisuutta ei ole aikaisemmin riittävästi havaittu. Nämä tulokset ovat huomionarvoisia pohdittaessa taajaväkisten yhdyskuntien yleistä merkitystä suomalaisessa kaupunkihistoriassa. Kiinnostava seikka on se, että Maarian pitkäaikainen kirkkoherra Tallgren kuului maan johtaviin esikaupunkikysymyksen asiantuntijoihin, ja juuri hän teki valtiopäivillä aloitteen esikaupunkien hallinnon järjestämisestä lainsäädäntöteitse ja työskenteli alusta pitäen asiaa pohtineessa komiteassa. Kristiina Siivonen on löytänyt kohteekseen muitakin värikkäitä ja vaikutusvaltaisia henkilöitä eikä pelkästään hallinnollisia instituutioita.