Työelämä
Historian opinnot avaavat laajat työmahdollisuudet, sillä ne antavat laajan yleissivistyksen sekä valmiudet tiedon etsimiseen ja sen kriittiseen arviointiin.
Turun yliopiston työllistymistutkimuksen mukaan historian maistereiden työllistymistilanne on varsin hyvä verrattuna muita humanistisia aloja opiskelleisiin. Lisäksi valtaosa työelämässä olevista maistereista kokee olevansa koulutusta täysin tai osittain vastaavassa työssä.
Suurin osa historian maistereista sijoittuu opetus-, tutkimus- tai tiedotustehtäviin. Lisäksi työllistytään museo-, arkisto- ja muihin kulttuurialan töihin, erilaisiin suunnittelijan ja kouluttajan tehtäviin, julkishallintoon sekä kansainvälisiin järjestöihin. Mahdollisuuksia siis riittää, mutta vastavalmistuneelle ensimmäisen työpaikan löytyminen on aina haastava urakka. Siksi suunnitteleminen kannattaa aloittaa jo opiskeluaikana.
Mitä työnantaja arvostaa?
Työllistymistutkimuksen mukaan työnantaja arvostaa, muodollisen pätevyyden lisäksi, asiantuntijuutta, työkokemusta ja henkilökohtaista osaamista. Oman alan työkokemus on tärkeää, koska se kertoo työnantajalle, että hakija todennäköisesti selviytyy työtehtävistään. Hyödyllisen työkokemuksen saaminen opiskeluvaiheessa saattaa kuitenkin olla haasteellista. Kaikki tilaisuudet esimerkiksi järjestötoimintaan ja työharjoitteluun kannattaakin käyttää hyväkseen.
Historian opetus keskittyy ennen kaikkea asiantuntijuuden kehittämiseen. Työnhakijalta vaaditaan kuitenkin myös muita taitoja. Tällaisia ovat ennen kaikkea viestintä- ja sosiaaliset taidot, mutta myös tekniset ja kaupallis-taloudelliset taidot. Näitäkin olisi hyvä siis kehittää. On myös selvää, että persoona vaikuttaa työllistymiseen. Työnantajalle mieleinen "unelmatyöntekijä" on aloitteellinen, joustava ja sopeutumiskykyinen.
Tarkempia tietoja ja lukuja historian ja muiden aineiden opiskelijoiden työllistymisestä löytyy Turun akateemisten rekrytointipalveluiden sivuilta. Suora linkki rekrytointipalvelujen uusimpaan vuonna 2005 valmistuneiden sijoittumisselvitykseen löytyy tästä.
Yleisestä historiasta valmistuneiden työelämäkokemuksia voi lukea täältä.
Kulttuurihistorian työelämä-sivuille pääset täältä.
Suomen historiasta valmistuneiden työelämäkokemuksista voit lukea lisää täältä.